English (United Kingdom)
Minä Sodomya

Olen kokenut ja taitava elämäntapa-Domina.

Harrastuksesta alkanut innostus vaihtui työksi kauan sitten, kuitenkin jaksan leikkiä myös vapaa ajalla.

Urani aikana olen kiertänyt useilla kansainvälisillä S/M-studiolla hankkien kokemusta tietoa BDSM-kulttuurista. Tutuksi ovat tulleet Lontoo, Amsterdam ja Bryssel. Studioiden lisäksi on kertynyt monia esiintymisreissuja euroopan suurille  Fetish/BDSM -klubeille, kuten Wasteland ja Torture Garden.

Haastava työ joka jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen on varmaan kaikkien toive ja minä onnekseni kuulun niihin jotka ovat pystyneet tekemään rakkaasta harrastuksestaan myös leipälajinsa. Eikä pelkästään sen takia että saisin siitä pelkästään elantoni vaan näin pystyn käyttämään enemmän aikaa ja resursseja itseni kehittämiseen tämän upean, sensuaalisen taiteen lajin parissa.

Ulkoisesti olen näyttävä pitkä aikuinen nainen.


Tässä hieman ajatuksiani seksuaalisuudesta, sensuaalisuudesta, Vallasta, kivusta ja nautinnosta:

Mielestäni ihmisen seksuaalisuuden ydin ei suinkaan sijaitse jalkojen välissä kuten niin monet valitettavasti tuntuvat kuvittelevan vaan hieman ylempänä korvien välissä. Aivot rekisteröivät aistien välittämät tiedot ja sulkemalla pois joitain aisteja voit voimistaa toisia - ihana aistien valtakunta. Sadomasokismia harvoin vain mielletään sensuaalisuudeksi mitä se mielestäni mitä suurimmissa määrin on.  Minulta kysyttäessä, että mikä miehessä tai naisessa on seksikkäintä, vastaus on aina aivot. Kauniit silmät, kiinteät pakarat tai ryhdikkäät rinnat ovat toki kauniit katsoa, mutta aikamoista tuhlausta mikäli korvien väli kumisee tyhjyyttään.

Rakastan vallankäyttöä ja se saa minut tuntemaan itseni voimakkaaksi, kaikkivoivaksi jumalattareksi. Hyvän session jälkeinen tila on euforinen myös Dominoivalle osapuolelle. Vallankäytön tulisi aina liittyä myös vastuuseen ja luottamukseen. Valta jota sessioissani käytetään perustuu aina molemmin puoliseen sopimukseen.