English (United Kingdom)

Olen Super Amazon, monille jo tuttu vuosien takaa. Mutta teille, joille olen uusi tuttavuus, kerron hieman itsestäni. Olen yhdistelmä kauneutta, estetiikkaa, voimaa sekä aitoa alpha naista. Susilaumaa johtaa yleensä "alpha male" eli uros, mutta joskus on käynyt niinkin, että vahva naaras tappaa tämän ja ottaa lauman haltuunsa. Tämä tarkoittaa minun kohdallani sitä, että olen tottunut olemaan aina kaikki ohjakset omissa käsissäni. En ole koskaan nähnyt voimaa, johtamista jne., yksinomaan miehisenä ominaisuutena. Tästä pääsemmekin dominointiin ja sessioihin.

Missä muualla voisin tätä ominaisuuttani täysipainoisesti toteuttaa, kuin sessioissa?
Henkilön kanssa, useimmiten miehen, joka nauttii siitä, että ohjakset ovat hetken aikaa täysin jollakin toisella. Teen aivan yhtä mielelläni myös fetissisessioita, sillä rakastan olla palvonnan kohteena. Oli kyseessä sitten vartalo, jokin tietty vartalon osa, tai vaikkapa kengät, sukat jne jne. Roolileikit ovat myös erikoisalaani. Voit olla kuka tahansa, ja minä aivan kuka haluat. Käsikirjoitusta en tarvitse, mielikuvitukseni on rajaton. Teen aivan yhtä mielelläni erittäin rankkoja ja kivuliaita sessioita, kuin myöskin kevyempiä sessioita.
Sessioin tällä hetkellä ympäri maailman ja olen yksi koko planeetan suosituimmista painijoista. Ei huono saavutus, sillä yksinomaan Yhdysvalloissa, painisessioita tekevät tuhannet naiset. Aina kun en ole maailmalla, olen tavattavissa Sodomyan aistikkaassa ja hyvin varustellussa studiossa. On myös ilo tehdä yhteissessioita upean ja rautaisen ammattilaisen, Sodomyan, kanssa. Ajan varausta ja tiedusteluja voit soittaa minulle numeroon +358417296016.
Mikäli en juuri silloin vastaa, voit jättää viestin, lähettää tekstiviestin tai soittaa hetken päästä uudelleen.
xoxo

Super Amazon